Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
puh: 0295 350 000
Kaikki yhteystiedot | Saapumisohjeet

Pohjoinen ulottuvuus

Pohjoinen ulottuvuus on yhteistyötä neljän tasavertaisen kumppanin, Euroopan unionin, Venäjän, Norjan ja Islannin välillä. Maantieteellisesti pohjoisen ulottuvuuden alue kattaa Luoteis-Venäjän, Itämeren ja Euroopan arktiset alueet, mukaan lukien Barentsin alue.

Revontulet. Kuva: Visit Finland, Miikka Niemi
Pohjoinen ulottuvuus kattaa useita yhteistyöalueita, joilla on konkreettista merkitystä alueen
kansalaisille. Kuva: Visit Finland, Miikka Niemi

Pohjoisen ulottuvuuden tavoitteena on käytännön yhteistyön avulla tukea vakautta, hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueella. Hallitustenvälisen yhteistyön lisäksi pohjoinen ulottuvuus on laajentunut myös yliopistojen ja tutkimuslaitosten sekä liike-elämän väliseksi yhteistyöksi.

Ulkoasiainministeriö koordinoi pohjoisen ulottuvuuden politiikkaa Suomen osalta.

Pohjoisen ulottuvuuden kumppanuusmalli

Pohjoisen ulottuvuuden kumppanuudet ovat luonteeltaan erilaisia. Kuitenkin niissä kaikissa pyritään yhdistämään poliittinen linjanveto, asiantuntijatyö ja käytännön tason hanketoiminta. Monimuotoisuutensa vuoksi ne ovat osoittautuneet käyttökelpoiseksi tavaksi tehdä konkreettista yhteistyötä.

Kumppanuuksia on neljä:

Muita toimintamuotoja ovat Pohjoisen ulottuvuuden instituutti ja Pohjoisen ulottuvuuden yritysneuvosto.

Pohjoisen ulottuvuuden politiikalla on omat toimielimet, jotka kokoontuvat säännöllisesti keskustelemaan pohjoisen ulottuvuuden kehittämisestä. Myös kumppanimaiden parlamentaarikot kokoontuvat joka toinen vuosi Pohjoisen ulottuvuuden parlamentaarikkofoorumiin edistämään toimintaa.

Pohjoisen ulottuvuuden rahoitus

Pohjoisen ulottuvuuden kumppanuuksien hanketoimintaan osoitettu EU-rahoitus luo pohjoisen ulottuvuuden yhteistyöhön vakautta ja jatkuvuutta. Pohjoisen ulottuvuuden periaatteena on yhteisrahoitus. Rahoitus tulee osallistuvien maiden lisäksi EU:n rahoitusinstrumenteista ja -ohjelmista sekä kansainvälisiltä rahoituslaitoksilta.

Ympäristökumppanuus (NDEP)

Pohjoisen ulottuvuuden ympäristökumppanuudessa tartutaan alueen ympäristön erityiskysymyksiin: vesistöjen suojeluun (Itämeri ja Barentsin meri) sekä ydinturvallisuuteen ja erityiskysymyksiin kuten jätehuoltoon ja kaukolämpöhankkeisiin. Ympäristökumppanuus  perustettiin vuonna 2001. Sen tavoitteena on vahvistaa ja ohjata rahoitusta tärkeisiin rajat ylittäviin ympäristöhankkeisiin pohjoisen ulottuvuuden alueella.

Kumppanuuden tueksi perustettiin kansainvälisten rahoituslaitosten aloitteesta ympäristökumppanuusrahasto, jossa ovat mukana Euroopan unioni, Alankomaat, Belgia, Iso-Britannia, Kanada, Norja, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi, Tanska, Valko-Venäjä ja Venäjä. Rahastoon on vuoteen 2015 mennessä osoitettu varoja yhteensä 347 miljoonaa euroa, josta ympäristöhankkeisiin on sidottu 181 miljoonaa euroa ja ydinturvallisuushankkeisiin 166 miljoonaa euroa

Ympäristökumppanuusrahasto rahoittaa ympäristö- ja energiatehokkuushankkeita Luoteis-Venäjällä ja Kaliningradissa sekä ydinjätehankkeita etenkin Kuolan niemimaalla. Konkreettisin esimerkki ympäristöhankkeista ovat Pietarin jätevesienpuhdistushankkeet, joiden seurauksena 98,4 prosenttia Suomenlahteen laskevista jätevesistä puhdistetaan.

Ympäristöyhteistyötä tehdään myös Itämeren valuma-alueeseen kuuluvan Valko-Venäjän kanssa. Ydinturvallisuussektorilla toteutetaan muun muassa radioaktiivisen jätteen käsittelyyn ja käytetyn ydinpolttoaineen turvalliseen varastointiin liittyviä hankkeita.

Ympäristökumppanuuteen osallistuvat alueella toimivat kansainväliset rahoituslaitokset kuten Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki, Euroopan investointipankki, Pohjoismaiden investointipankki sekä Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö NEFCO.

Sosiaali- ja terveyskumppanuus (NDPHS)

Pohjoisen ulottuvuuden sosiaali- ja terveyskumppanuus perustettiin vuonna 2003 torjumaan tarttuvia tauteja ja elintapasairauksia, parantamaan alueen asukkaiden hyvinvointia ja elämänlaatua sekä edistämään yhteistyötä terveys- ja sosiaalisektorilla.

Kumppanuuden ytimen muodostavat asiantuntijaryhmät, jotka käsittelevät seuraavia asioita:

  1. HIV/AIDS
  2. perus- ja vankilaterveydenhuolto
  3. alkoholi ja muut päihteet
  4. elintapoihin liittyvät ei-tarttuvat taudit

Kumppanuuden sihteeristö toimii Tukholmassa. Kumppanuudella ei ole hankerahastoa, vaan kiinnostuneet tahot rahoittavat hankkeita tapauskohtaisesti.

Liikenne- ja logistiikkakumppanuus (NDPTL)

Liikenne kuuluu pohjoisen ulottuvuuden kehittyviin painopistealoihin. Liikenneinfrastruktuurin parantaminen on alueen taloudellisen kehityksen kannalta tärkeää.

Pohjoisen ulottuvuuden liikenne- ja logistiikkakumppanuus perustettiin lokakuussa 2009. Kumppanuuden tavoite on vauhdittaa pohjoisiin kuljetusväyliin liittyviä hankkeita Itämeren ympäristössä ja Barentsin alueella.

Hankkeiden lisäksi kumppanuus tarjoaa keskustelufoorumin politiikkojen ja käytäntöjen yhtenäistämiseksi liikennekysymyksissä. Sen yhteyteen on Suomen aloitteesta perustettu rahasto, josta tuetaan yhteishankkeita. Kumppanuuden sihteeristö toimii Helsingissä.

Kulttuurikumppanuus (NDPC)

Pohjoisen ulottuvuuden kulttuurikumppanuus perustettiin toukokuussa 2010. Kumppanuuden avulla edistetään taloudellisesti kannattavan kulttuuritoiminnan syntymistä ja lisätään tiedonvaihtoa yhteistyö- ja rahoitusmahdollisuuksista. Päämääränä on tehdä kansainvälisesti tunnetuksi pohjoisen ulottuvuuden alueen kulttuurielämää.

Kumppanuuden puitteissa on myös tehostettu rajat ylittävää luovien alojen yhteistyötä.

Pohjoisen ulottuvuuden instituutti

Marraskuussa 2009 perustettu Pohjoisen ulottuvuuden instituutti on pohjoisen ulottuvuuden teemoihin keskittyvä yliopistoverkosto. Instituutin avulla halutaan vahvistaa ja nostaa esiin pohjoisen ulottuvuuden tematiikkaa tieteen, opetuksen ja tutkimuksen alueella.

Pohjoisen ulottuvuuden instituutti on avoin kaikille kiinnostuneille korkeakouluille, tutkijoille ja tutkimuslaitoksille – pohjoisen ulottuvuuden alueella ja laajemmin.

Hanketta koordinoi Aalto-yliopiston Kansainvälisten markkinoiden tutkimuskeskus CEMAT yhteistyössä Pietarin valtiollisen taloustieteiden yliopiston ja Arkangelin arktisen federaatioyliopiston kanssa.

Pohjoisen ulottuvuuden yritysneuvosto

Pohjoisen ulottuvuuden yritysneuvosto edistää yritysten verkottumista ja liike-elämän ja viranomaisten välistä vuoropuhelua pohjoisen ulottuvuuden alueella. Käytännön toiminta tapahtuu toimiala- ja teemakohtaisissa työryhmissä, joilla kaikilla on eurooppalais-venäläinen puheenjohtajapari.

Toimialakohtaisia ryhmiä ovat muun muassa cleantech, lääketeollisuus, koneenrakennus (autokomponentit) ja luovat alat. Teemakohtaisia ryhmiä ovat energiatehokkuus, rahoitus, koulutus/työvoimakysymykset. Yhteistyö on avointa kaikille kiinnostuneille yrityksille riippumatta niiden koosta tai alkuperämaasta.

Takaisin ylös