Matkustustiedotteet, 8.5.2013
Venezuela: matkustustiedote
Venezuela: Väkivaltarikollisuus vakava ongelma. Noudata erityistä varovaisuutta. Vältä Kolumbian rajaseutua. Sadekausi voi aiheuttaa maanvyörymiä.
Suomen suurlähetystö
Lima
Venezuelan yleinen turvallisuustilanne on huono. Väkivaltainen rikollisuus ja muun muassa kaappaukset ovat lisääntyneet. Ryöstöriski on korkea etenkin Caracasissa ja muissa suurissa kaupungeissa. Matkustamista Kolumbian läheiselle rajaseudulle Zulian, Tachiran ja apuren alueilla noin 80 km säteellä rajasta ei turvallisuussyistä suositella. Alueella toimivat aseelliset ryhmät sekä on olemassa kaappausriski.
Venezuelan poliittinen tilanne on jännittynyt. Matkailijoita ja maassa oleskelevia kehotetaan välttämään mielenosoituksia ja muita väenkokouksia mahdollisten väkivaltaisuuksien vuoksi. Mielenosoituksissa saatetaan virkavallan toimesta käyttää aseita ja kyynelkaasua.
Sadekaudella toukokuusta joulukuuhun saattaa esiintyä tulvia ja maanvyörymiä. Viime vuosien rankkasateiden tuhojen korjaaminen on kesken ja uudet sadekaudet on aiheuttanut tulvia ja maanvyörymiä etenkin maan lounaisosissa ja rannikkoalueella, mikä voi viivästyttää matkustamista. Lisätietoja ja ohjeita matkailijoille kohdassa Luonnonolot.
Venezuelan rannikoilla tapahtuu merirosvoryöstöjä. Yksityisveneilijöitä kehotetaan noudattamaan erityistä varovaisuutta Venezuelan aluevesillä. Kansainvälisen kauppakamarin (International Chamber of Commerce) verkkosivuilta http://www.iccwbo.org/ on luettavissa viikoittainen raportti maailmalla tapahtuneista merirosvoryöstöistä.
Ulkoministeriö suosittelee ennen matkaa matkustusilmoituksen tekemistä. Tarkemmat ohjeet löytyvät osoitteesta matkustusilmoitus.fi.
Lue myös: Vinkkejä turvalliseen matkaan.
Isla de Margarita
Isla de Margaritan saarella on tapahtunut useita vakavia ryöstöjä. Ryöstön vastustus voi johtaa uhrin ampumiseen. Varovaisuutta on syytä noudattaa erityisesti pimeällä myös turistien suosimilla rannoilla. Syrjäisillä rannoilla ja paikoilla liikkumista tulee välttää. Margaritan saaren suurimmassa kaupungissa Porlamarissa on noudatettava erityistä varovaisuutta.
Rikollisuus
Rikollisuus ja aseelliset ryöstöt ovat lisääntyneet etenkin suurissa kaupungeissa ja turistikohteissa ja rannoilla. Murhien ja tappojen osalta pääkaupunki Caracas kuuluu Etelä-Amerikan vaarallisimpien kaupunkien joukkoon. Väkivaltaisen rikollisuuden ja kaappausten uhreiksi on joutunut myös matkailijoita. Matkailijoita kehotetaan noudattamaan erityistä varovaisuutta etenkin Caracasissa liikkuessaan. Myös muualla maassa ryöstöriski on suuri ja pimeän tultua ei ole syytä liikkua kävellen. Rikolliseen toimintaan ja mm. matkailijoiden ryöstöihin on syyllistynyt myös poliisin virka-asuihin pukeutuneita henkilöitä.
Caracasin kantakaupunkiin kuuluvalla Sabana Granden alueella on runsaasti suosittuja yökerhoja, ravintoloita ja budjettihotelleja. Turisteihin kohdistuneet (aseelliset) ryöstöt ko. alueella ovat lisääntyneet, minkä vuoksi liikkumista on syytä välttää erityisesti pimeällä.
Caracasin vanhassa keskustassa ja länsiosissa ryöstöriski on suuri myös päivällä. Slummialueita ("barrios") on syytä välttää. Arvokkaiden korujen, kellojen, kameroiden ja matkapuhelimien käyttö julkisesti voi houkutella ryöstäjiä. Omaisuudesta ja matkatavaroista tulee pitää huolta koko ajan, sillä varkaat toimivat nopeasti.
Maiquetían lentokentän sekä ulkomaan että kotimaan terminaaleissa kehotetaan noudattamaan erityistä varovaisuutta sekä lentokentän sisä- että ulkopuolella. Pimeitä rahanvaihtajia ja epävirallisia takseja on syytä välttää. Alueella liikkuu varkaita sekä virkailijoiksi tekeytyneitä henkilöitä, jotka ovat huijanneet tai anastaneet matkailijoilta rahaa.
Caracasissa sijaitseva Ávila-vuori on suosittu kuntoilu- ja retkeilykohde. Ryöstöt kuntopoluilla ovat kuitenkin viime aikoina lisääntyneet. Tämän vuoksi siellä on noudatettava erityistä varovaisuutta ja liikkumista vuorilla on syytä välttää erityisesti pimeällä.
Ryöstöissä saatetaan käyttää Burundanga-nimistä huumetta, joka voidaan sekoittaa ruokaan, juomaan tai jauhaa paperinpalalle. Huume on nopeavaikutteinen ja johtaa usein tajunnan menetykseen. Täten tuntemattomilta ei tule ottaa vastaan ruokaa, juomaa tai paperilappuja.
Myös niin sanonut express-kidnappaukset ovat lisääntyneet, jolloin uhri kaapataan siksi aikaa, kunnes tämän luottokortti / tili on tyhjennetty. Tämän vuoksi on syytä noudattaa erityistä varovaisuutta pankkiautomaateilla ja pankeista poistuessa. Suuria rahasummia ei tule kantaa mukana. Vaikka kidnappauksen uhrit ovatkin olleet venezuelassa asuvia, myös ulkomaalaiset ovat joutuneet uhriksi.
Passista ja matkalipuista on syytä ottaa kopiot ja säilyttää ne erillään alkuperäisistä. Passikopiota ja ja kopiota maahantuloleimasta on hyvä pitää aina mukana. Myös luottokorttien tiedot on hyvä kirjata muistiin. Toimenpiteet helpottavat asioiden selvittelyä mahdollisissa varkaus- tai katoamistapauksissa. Mikäli passi katoaa tai varastetaan, tulee siitä tehdä ilmoitus paikalliselle poliisille.
Liikenne
Liikenne on ruuhkaista ja vaarallista ajokulttuurin ja ajoneuvojen huonon kunnon vuoksi. Kaikkien liikennevälineiden käyttöön liittyy omat turvallisuusriskinsä. Ajotavasta johtuen bussiliikenne on vaaraksi muulle liikenteelle. Caracasissa metroverkkoon liitetty metrobussijärjestelmä on suhteellisen toimiva ja turvallinen. Bussien käyttöön liittyy kuitenkin aina ryöstöriski. "Motorizados" eli mopo- ja moottoripyörälähetit ovat bussien ohella liikenteen suuri vaaratekijä. Katuja ylitettäessä tulee olla erityisen varovainen. Metro on usein erittäin täynnä ruuhka-aikoina ja viiveet yleisiä. Metroissa ja metroasemilla tapahtuvien ryöstöjen raportoidaan lisääntyneen.
Caracasissa matkailijoiden on turvallisinta liikkua virallisella taksilla. Takseja ei tulisi ottaa suoraan kadulta, vaan ne tulisi tilata taksipalveluiden kautta. Hotellien ja kauppakeskusten taksit ovat myös yleensä luotettavia, mutta tariffi on tavallisia takseja kalliimpi. Takseissa ei ole taksimittareita, joten hinta on syytä sopia aina etukäteen. Moottoripyörätaksien käyttöä ei suositella.
Maiquetían kansainvälisen lentokentän suurten taksiyhtiöiden kuljettajat ovat yleensä luotettavia. Virallisia lentokenttätakseja ovat mustat station wagonit. Lentokentällä taksi tulee aina ottaa viralliselta taksitolpalta, sillä epävirallisten taksien tiedetään ryöstäneen asiakkaitaan ja jättäneen tienposkeen rahatta ja passeitta. Caracasin ja Maiquetían lentokentän välisellä matkalla ryöstöriski on suurempi myöhään illalla ja öisin, minkä vuoksi lentokenttämatka on turvallisempaa tehdä valoisaan aikaan tai alkuillasta. Matka lentokentältä Caracasiin on usein ruuhkainen ja voi viedä paljon aikaa. Maanvyöryt saattavat ajoittain, etenkin sadekaudella, viivästyttää lentokentälle matkustamista. Lentokentän ja Caracasin keskustan välillä liikennöivien bussien käyttöön liittyy vakavia turvallisuusriskejä, joten niiden käyttöä ei suositella.
Autoillessa on syytä varmistaa, että kaikki auton asiakirjat ovat kunnossa. Ovet tulee pitää lukittuina, eikä autosta ole suositeltavaa poistua syrjäisillä teillä. Yöllä ajamista ei suositella. Teiden varrella on useita kansalliskaartin (Guardia Nacional) ja poliisin tarkastuspisteitä, joissa on syytä pysähtyä, mikäli siihen kehotetaan. Mikäli kuljettajalta pyydetään tietarkastuksissa rahaa tai määrätään sakkoja, on suositeltavaa pyytää tästä kirjallinen selostus sekä virkailijan nimi, virka-asema ja yhteystiedot valheellisten maksumääräysten välttämiseksi. Tiestö on paikoin huonossa kunnossa ja valaistus vähäistä, minkä johdosta autoillessa on syytä noudattaa varovaisuutta.
Kulttuurisidonnaiset säännöt
Karibian espanjankieliseen kulttuuriin kuuluu vapaamuotoisuus tiettyä kohteliaisuutta noudattaen. Jokapäiväinen elämä on meluisampaa, kuin mihin Suomessa on totuttu.
Luonnonolot
Luonnonolot vaihtelevat alueittain Maracaibon lahden kostean kuumasta ilmastosta Andien vuoriston viileyteen.
Etenkin sadekaudella toukokuusta joulukuuhun rankkasateet voivat aiheuttaa tulvia ja maanvyöryjä. Caracasin edustusto on laatinut toimintaohjeita esimerkiksi tulvien ja maanvyörymien varalle. Vuoden 2010 loppupuolen rankkasateet aiheuttivat maanvyöryjä ja vaurioita infrastruktuuriin, jotka saattavat edelleen paikoittain vaikeuttaa teitse matkustamista. Toukokuussa 2011 ainakin Méridan, Trujillon ja Táchiran osavaltioissa ja rannikkoalueilla sateet ovat aiheuttaneet tulvia ja maanvyörymiä. Sateiden aiheuttamiin viivytyksiin kannattaa varautua. Matkailijoita kehotetaan seuraamaan paikallisia tiedotusvälineitä ja noudattamaan viranomaisten ohjeita.
Karibialla tuhoa aiheuttavat hurrikaanit eivät normaalisti ulotu Venezuelan rannikolle. Margaritan saaren rannoilla uitaessa tulee noudattaa varovaisuutta vahvojen merivirtojen ja meressä olevien meduusojen takia. Luonnononnettomuuden uhatessa tai sattuessa matkailijoita kehotetaan seuraamaan viranomaisten ja suurlähetystön tiedotteita ja ohjeita.
Venezuela, mukaan lukien pääkaupunki Caracas, on maanjäristysherkkää aluetta. Viime aikoina Venezuelassa on ollut useita maanjäristyksiä. Tilannetta voi seurata Venezuelan seismologisen instituutin verkkosivuilta. Maanjäristyksen sattuessa on syytä seurata paikallista mediaa sekä paikallisviranomaisten ohjeita.
Caracasin edustusto on laatinut toimintaohjeita eri tilanteiden varalle (esimerkiksi hurrikaanit ja maanjäristykset), joihin on hyvä tutustua etukäteen.
Terveydenhoito
Kaikenkattava matkustajavakuutus on tarpeen. Kotiuttamista edellyttävät sairas- ja kuolemantapaukset ovat kalliita ja vaikeita järjestää ilman yksityistä matkustajavakuutusta. Kohdemaahan tarvittavat rokotukset on syytä tarkistaa hyvissä ajoin ennen matkaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Matkailijan terveysoppaasta löytyy hyvää tietoa rokotuksista ja matkailijan terveydenhoitoon liittyvistä asioista.
Matkailijan on aina hyvä selvittää ennakkoon myös matkakohteensa tartuntatautitilanne. Tilannetietoja mahdollisista tartuntataudeista saa seuraavien viranomaisten verkkosivuilta:
- Terveyden ja hyvinvoinnin laitos http://www.thl.fi
- Maailman terveysjärjestö WHO www.who.int
- Euroopan tartuntatautivirasto http://www.ecdc.europa.eu
Lääkärinmaksu on varauduttava maksamaan ensin itse, sillä useimmat lääkärit eivät hyväksy ulkomaisten vakuutusyhtiöiden maksusitoumuksia. Tämän vuoksi on hyvä olla mukana kansainvälinen luottokortti.
Eri puolilta maata on löytynyt AH1N1-influenssatapauksia. Matkailijoita kehotetaan seuraamaan tiedotusvälineitä, edustuston matkustustiedotetta ja noudattamaan paikallisviranomaisten ohjeita. On tärkeää huolehtia hygieniasta ja kääntyä lääkärin puoleen sairastapauksissa. Venezuelan terveysministeriön verkkosivuilta, http://www.mpps.gob.ve/ saa lisätietoa AH1N1-tilanteesta.
Denguekuume on hyttysen levittämä tauti, jota esiintyy koko maassa pääkaupunkia myöten. Maassa on esiintynyt useita tartuntatapauksia. Denguekuumetta vastaan ei ole rokotetta, joten hyönteiskarkotteen ja suojaavien vaatteiden käyttö on suositeltavaa. Lisätietoa Venezuelan denguekuumetilanteesta saa maan terveysministeriön sivuilta: http://www.mpps.gob.ve/.
Keltakuumetta ja malariaa esiintyy Kolumbian vastaisella rajalla Zulian ja Táchiran osavaltioissa sekä Venezuelan eteläosissa. Keltakuumerokotus suositellaan otettavaksi 10 vuorokautta ennen saapumista kyseiselle raja-alueelle. Rokotuskortissa tulee olla merkintä rokotuksen lääkeaineesta. Keltakuumerokotus ei ole pakollinen maahan saapuville, mutta on ilmennyt tapauksia, joissa matkailijoita on laittomasti sakotettu rokotetodistuksen puuttuessa. Malariaa esiintyy eniten Bolívarin, Amazonasin ja Anzoáteguin osavaltioissa. Malarianestolääkityksestä kehotetaan keskustelemaan lääkärin kanssa ennen matkalle lähtöä. Maassa on hepatiitti A- ja B- sekä lavantautitartuntavaara.
Pääkaupungin hygieniaolot vaihtelevat alueesta riippuen ja ovat monilla alueilla melko huonot. Elintarvikkeiden osalta on syytä huomioida kuumuudesta, kosteudesta, tietämättömyydestä ja välinpitämättömyydestä aiheutuvat riskit. Vesijohtovesi on suhteellisen puhdasta, mutta sitä ei suositella käyttämään juomavetenä.
Yksityissairaalat toimivat hitaasti, mutta suhteellisen hyvin. Hoito on kallista. Julkisten terveyspalveluiden varaan ei kannata laskea. Paikoittain ne toimivat kohtuullisesti, mutta lääke- ja materiaalipula on yleistä.
Matkustettaessa maan sisällä on syytä huomioida, että ambulanssi- tai sairaalapalveluita ei välttämättä ole nopeasti saatavilla.
Caracasissa sijaitsevien yksityissairaaloiden yhteystietoja:
Clínica el Avila
Av. San Juan Bosco con Sexta Transversal, Altamira
+58 212 276 11 11
www.clinicaelavila.com
Hospital de Clínicas Caracas
Av. Panteón con Calle Alameda, San Bernardino.
+58 212 508 61 11
www.clinicaracas.com
Clínica La Floresta
Av. Ppal de la Floresta, calle Santa Ana.
+58 212 209 61 22
www.clinicalafloresta.com
Centro Médico Docente La Trinidad
Av. Intercomunal, La Trinidad, El Hatillo.
+58 212 949 64 11
www.cmdlt.edu.ve
Hyvä tietää
Maan ajoittaisesta sähkö- ja vesisäännöstelyistä johtuen sähkö- ja vesikatkoksiin on varauduttava. Sähkö- ja vesikatkokset saattavat vaikeuttaa palveluiden saantia ja infrastruktuurin toimivuutta.
Venezuela vaihtoi kansainvälistä aikavyöhykettä 9. joulukuuta 2007. Kelloja siirrettiin 30 minuuttia taaksepäin. Näin aikaero suhteessa Suomeen kasvoi talviaikana 6,5 tuntiin ja kesäaikana 7,5 tuntiin.
Passin tulee olla voimassa kuusi kuukautta matkan päättymisen jälkeen. Suomen kansalaisilta ei vaadita viisumia alle 90 vuorokauden oleskeluun, mutta matkustajien on täytettävä maahantulokortti maahan saapuessaan. Matkailijoita suositellaan ostamaan paluulippu etukäteen. Lisätietoja saa Venezuelan Helsingin-suurlähetystöstä puh. 09-686 0441.
Venezuelan lakien mukaan Venezuelan kansalaisten on aina saavuttava ja poistuttava maasta Venezuelan passilla. Tämä koskee myös kaksoiskansalaisia.
Alaikäisten Venezuelan kansalaisten tai ulkomaalaisten Venezuelassa asuvien alaikäisten (alle 18-v.), jotka matkustavat pois maasta ilman vanhempiaan tai vain yhden vanhemman kanssa, on esitettävä kopio syntymätodistuksestaan ja kirjallinen, notarisoitu matkustuslupa poissa olevalta vanhemmaltaan/vanhemmiltaan/lailliselta huoltajaltaan.
Maasta pois lähdettäessä lentokentällä tulee maksaa lentokenttävero, ellei se sisälly lentolipun hintaan. Veron sisältyminen lippuun on hyvä tarkastaa matkanjärjestäjältä. Lentokenttävero kansainvälisillä lennoilla on tällä hetkellä 225 VEF. Lentokenttävero maan sisäisillä lennoilla on 38 42 VEF. Maastapoistumisvero sen sijaan on yleensä sisällytetty matkalipun hintaan (veron suuruus tällä hetkellä 228 VEF). Lisätietoa lentokenttäveroista saa Maiquetían lentokentän verkkosivuilta.
Venezuelassa on voimassa valuuttakontrolli. Yhdysvaltain dollarin virallinen kurssi on 4 Venezuelan bolivaria / USD. Valuuttakauppa kadulla on kiellettyä, ja sen rikolliseksi tekevä laki on hyväksytty vuonna 2005. Valuuttaa pyrkivät pimeästi vaihtamaan yksityishenkilöt ulkomaankauppasektorilla ja ulkomaille pyrkivät matkailijat. Epävirallinen valuutanvaihto on sattumanvaraista ja riskialtista. Valuuttakontrollista huolimatta dollareita voidaan hyväksyä joissakin turistikohteissa maksuvälineeksi.
Luottokorttien käyttöön liittyy riskejä. Paikallisen valuutan nostaminen automaateista kansainvälisillä luottokorteilla on usein hankalaa ja myös riskialtista. Luottokortti saatetaan kopioida erityisellä laitteella rahaa nostettaessa. Korttien kopiointia ja tietojen väärinkäyttöä on tapahtunut jonkin verran sekä Caracasissa että Isla de Margaritan saarella. Kansainväliset luottokortit hyväksytään maksuvälineiksi, mutta niillä maksaessa tulee olla erityisen varovainen. Visa Electron -korttia ei hyväksytä kovinkaan laajalti ja käteisen nostaminen pankkiautomaateista Visa Electronilla on usein mahdotonta.
Venezuela on tärkeä kansainvälisen huumekaupan kauttakulkumaa. Matkailijoita värvätään huumesalakuljettajiksi, ja huumeita liikkuu paljon mm. Isla de Margaritan saarella. Lentokentillä matkatavaroita tulee pitää silmällä koko ajan, eikä toisten matkatavaroita tule suostua kuljettamaan. Venezuelan huumelait ovat ankaria, ja huumerikoksista seuraa pitkät vankilatuomiot. Syyskuussa 2010 voimaan tullut uusi huumelaki koventaa huumerikoksista annettavia tuomioita. Rangaistus esimerkiksi huumeiden salakuljetuksesta tai huumekaupasta on jopa 25-30 vuotta vankeutta. Vankilaolosuhteet ovat erittäin alkeelliset ja vaaralliset ja vankiloissa esiintyy paljon vankien keskeistä väkivaltaa. Vankiloissa ei ole turvallisia tapaamistiloja ja useilla vangeilla on käytössään aseita.
Syksystä 2008 lähtien Guardia Nacional on lisännyt huume- ja turvatarkastuksia Maiquetían lentokentällä. Rutiiniluontoisissa tarkastuksissa matkustajia pyydetään avaamaan matkalaukkunsa ja joissakin tapauksissa matkustajat saatetaan viedä paikalliseen sairaalaan röntgenkuvattaviksi. Joissakin tapauksissa ruumaan menevien matkatavaroiden huumetarkastuksissa lukossa olevia matkalaukkuja on vaurioitunut erityisesti Caracasista Eurooppaan lähtevien lentojen yhteydessä. On syytä huomioida, että turvatarkastuksiin saattaa kulua runsaasti aikaa ja lentokentälle on syytä saapua hyvissä ajoin ennen lennon lähtöä.
Matkailijoita kehotetaan aina ilmoittamaan omaisilleen ja läheisilleen yhteystiedot matkan aikana. Pidempiaikaisesta oleskelusta suositellaan ilmoittamaan Suomen suurlähetystöön. Ilmoituksen voi tehdä myös matkapuhelimella ulkoministeriön verkkosivuilta löytyvän ohjeen mukaan.
Päivystys: +358-9-1605 5551
Lisätietoja
Yhteystiedot: Suomen suurlähetystö, Lima
Embajada de Finlandia
Av. Victor Andrés Belaúnde 147
Edificio Real Tres
Oficina 502 (5. kerros)
San Isidro
Lima 27
Peru
Sähköposti: sanomat.lim@formin.fi
Verkkosivut: www.finlandia.org.pe
Puh: (+51-1) 222 4466, 222 4480 (ma 8.30-16.45, ti-to 8.30-16.30, pe 8.30-14.00)
Fax: (+51-1) 222 4463
Aikaero: kesäisin -7,5 h, talvisin -6,5 h



