26.2.2024

Paraguay: matkustustiedote

Turvallisuustaso

Noudata tavanomaista varovaisuutta

UM:n matkustustiedotteet ovat suosituksia

Vastaat matkapäätöksestäsi aina itse. Paikallisilla viranomaisilla on ensisijainen vastuu kaikkien maan alueella oleskelevien ihmisten turvallisuudesta ja hätätilanteissa etsintä- ja pelastustoimista. Kriisitilanteissa noudata paikallisten viranomaisten ohjeita. Seuraa uutisointia tiedotusvälineissä sekä tiedotusta edustuston verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. Ulkoministeriö ja Suomen ulkomaanedustustot avustavat suomalaisia konsulipalvelulain mukaisesti. Mikäli Euroopan unionin ulkopuolisessa kohdemaassa ei ole Suomen edustustoa, voit kääntyä muiden EU-maiden edustustojen puoleen. Matkatoimiston järjestämällä matkalla olevaa avustaa ensisijaisesti matkanjärjestäjä.

Konsulipalvelulaki
Konsulisuojeludirektiivi
Laki matkapalveluyhdistelmistä

Suosittelemme aina matkavakuutuksen ottamista. Tarkista ennen matkaasi matkavakuutuksesi kattavuus ja voimassaolo erityisesti jos sinulla on jokin sairaus, olet raskaana, matkasi suuntautuu vaarallisille alueille tai harrastat riskialttiita lajeja, Sairastuneen tai vainajan kotiuttaminen on kallista ja vaikea järjestää ilman kattavaa matkavakuutusta, eikä hoitoa aina saa ulkomailla ilman maksusitoumusta tai ennakkomaksua.

Tee matkustusilmoitus osoitteessa https://matkustusilmoitus.fi/(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Yleinen turvallisuustilanne

Paraguayn turvallisuustilanne erityisesti pääkaupunki Asunciónissa on kohentunut, mutta matkustamista Paraguayn pohjoisosissa tulee harkita huolella mahdollisten levottomuuksien ja väkivaltaisuuksien takia.

Maan paloturvallisuusmääräykset eivät ole samaa luokkaa kuin esimerkiksi Suomessa.

Selvitä varauloskäyntien paikat hotelleissa, ostoskeskuksissa ja tilaisuuksissa, joissa on suuri määrä ihmisiä.

Rikollisuus

Noudata varovaisuutta. Ryöstöjä ja taskuvarkauksia esiintyy.

Maan pääkaupunki, Asunción, on suhteellisen rauhallinen matkakohde päiväsaikaan. Öisin esiintyy rikollisuutta. Varsinkin presidentin palatsin ja kongressin seutua kannattaa välttää öiseen aikaan.

Passi, lentolippu, suuremmat rahamäärät, arvoesineet ja arvokorut on hyvä säilyttää hotellin tallelokerossa.

Henkilöllisyys on voitava todistaa viranomaisille pyydettäessä, joten passista otettua valokopiota on hyvä kuljettaa mukana.

Suhtaudu varovaisesti tuntemattomien henkilöiden avunantotarjouksiin.

Lompakon, kameran tai matkapuhelimen esillä pitämistä kadulla ja julkisissa kulkuvälineissä on vältettävä. Aseellisia ryöstöjä on tapahtunut päiväsaikaan jopa pääkaupungin vilkkailla ostoskaduilla ja turistibusseissa.

Paraguayssa tapahtuu ihmiskaappauksia, mutta ne kohdistuvat yleensä varakkaisiin paikallisiin. Rikolliset ovat tehneet aseellisia ryöstöjä kauppoihin ja koteihin sekä joissakin tapauksissa ottaneet panttivankeja. Ihmiskaappauksia tai ryöstöjä on tapahtunut myös takseissa. On suositeltavaa käyttää ainoastaan virallisten taksitoimistojen alaisuudessa toimivia autoja. Pimeän aikaan yksin liikkumista hiljaisilla ja syrjäisillä alueilla on vältettävä.

Onnettomuus- ja muissa hätätapauksissa on hyvä kääntyä suurlähetystön tai kunniakonsulaatin puoleen.

Poliisi (Policía Nacional del Paraguay) puh. 911 (yleinen hätänumero) tai +595 21 300998

Jos passisi katoaa tai varastetaan, tee siitä ilmoitus paikalliselle poliisiasemalle. Mikäli kohdemaassa ei ole Suomen edustustoa, hae hätämatkustusasiakirjaa (ETD = Emergency Travel Document) toisen EU-maan edustustosta.

Ota kopiot tärkeimmistä asiapapereista kuten passista ja lentolipuista. Säilytä ne erillään alkuperäisistä.

Liikenne

Liikennekulttuuri Paraguayssa poikkeaa suomalaisesta. Liikennesääntöjä ei usein noudateta. Autoilla ajetaan lujaa, niillä ei pysytä omalla kaistalla eikä punaisiin valoihin usein pysähdytä.

Autot on turvallisinta pysäköidä vartioituihin pysäköintihalleihin ja ottaa kaikki irtain omaisuus mukaan.

Tulvat tai mielenosoitukset voivat katkaista teitä ja kiertoreitit ovat usein pitkiä. Paikallisuutisissa ilmoitetaan mahdollisista mielenosoituksista.

Paraguayssa on laajoja, harvaan asuttuja alueita, joilla turvallisuustilanne on heikko ja jonne poliisivalvonta ei ulotu. Näitä alueita tulee välttää ja harkita, onko omalla tai vuokra-autolla liikkuminen turvallisin vaihtoehto.

Harvaan asutuilla seuduilla teiden kunto vaihtelee, ja reittivaihtoehdot kannattaa selvittää huolellisesti ennen matkaan lähtöä. Suuri osa maanteistä on hiekkateitä, ja varsinkin rankkasateiden jälkeen ne saattavat olla ajokelvottomia. Nelivetoinen maastoauto on suositeltava kulkuneuvo maaseudulla liikuttaessa.

Luonnonolot

Paraguayssa ei esiinny suuria luonnonmullistuksia. Ilmasto on leuto koko vuoden, lukuun ottamatta erittäin kuumia kesäkuukausia. Rankkasateita ja niiden aiheuttamia tulvia saattaa esiintyä.

Terveys

Koronarajoitukset on poistettu.

Lisätietoja: https://finlandabroad.fi/web/arg/ajankohtaista/-/asset_publisher/TV8iYvdcF3tq/content/koronavirusuutiset-argentiinassa-paraguayssa-ja-uruguayssa-1/384951(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Edustuston Facebook-sivut: https://www.facebook.com/EmbajadaFinlandiaBuenosAires/(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Yksityiset sairaalat ovat yleensä hyvätasoisia. Apteekeissa on laajat valikoimat lääkkeitä, joita usein myydään myös ilman reseptiä.

Malariaa ja hepatiittia esiintyy Paraguayssa jonkun verran. Dengue- ja keltakuumetapauksia esiintyy erityisesti kesäkaudella, joka vastaa Suomen talvikautta. Denguekuumetartuntoja on esiintynyt erityisesti Asunciónissa ja maan keskiosissa, mutta riski on olemassa koko maassa. Tartunnat leviävät hyttysen piston välityksellä ja voivat olla hengenvaarallisia. Tartunta-alueilla on vältettävä alavia kosteikkoja ja vesistöjä, jotka ovat hyttysten lisääntymis- ja elinalueita. Hyttysiltä suojautuminen on tärkeää myös muiden hyttysten levittämien tautien ehkäisemiseksi.

Terveysministeriön verkkosivut http://www.mspbs.gov.py/(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Selvitä ennakkoon matkakohteesi tartuntatautitilanne ja rokotussuositukset. Löydät ne seuraavien viranomaisten verkkosivuilta:
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, "Matkailijan terveysopas"
Maailman terveysjärjestö WHO
Euroopan tartuntatautivirasto

Maahantulosäännökset

UM ei vastaa vieraiden valtioiden maahantulosäännöksistä, kuten passin voimassaoloa koskevista ehdoista tai viisumivelvollisuudesta. Varmista ajantasaiset maahantulosäädökset kohdemaan viranomaisilta, esimerkiksi maan lähimmästä edustustosta.

Lue lisää Suomen kansalaisen matkustusasiakirjoista osoitteessa https://um.fi/passi/

Yhteystiedot


Päivystys: Hätätapauksissa ota yhteys ulkoministeriön päivystykseen: puhelin +358 9 1605 5555 ja sähköposti paivystys.um@gov.fi.

Ennen matkaa, muista:

1

Matkustustiedotteet

Ulkoministeriön matkustustiedotteet antavat tietoa yleisestä turvallisuustilanteesta matkakohteessa sekä poliittisista ja kulttuurisista olosuhteista, joilla saattaa olla merkitystä matkustusturvallisuudelle.

Lue matkustustiedotteita
2

Matkustusilmoitus

Jos olet omatoimimatkalla tai menossa riskialttiille alueelle, kannattaa tehdä matkustusilmoitus. Sen avulla ulkoministeriö voi saada sinuun yhteyden kriisin tai hätätilanteen sattuessa.

Tee matkustusilmoitus
3

Matkavakuutus

Liikkumisvapaus on suomalaisten perustuslaillinen oikeus. Päätät itse minne matkustat ja minkälaisia riskejä olet valmis ottamaan. Kattava matkavakuutus on tärkeä ottaa ennen matkaa.

Hanki matkavakuutus
4

Matkustusasiakirjat

Ennen matkaa tarkista, että matkustusasiakirjasi ovat kunnossa. Kohdemaan edustustosta voit tarkistaa passeihin ja viisumeihin liittyvät määräykset.

Tarkista matkustusasiakirjat